Moni aloitteleva kuntosaliharrastaja miettii, että minkälaiset käyttäytymissäännöt salilla on. Mitä siellä saa tehdä ja mitä ei. Ajattelin tällä kertaa kirjoittaa ihan yleisistä säännöistä, kirjoittamattomista säännöistä sekä asioista,joihin olen itse kuntosaleilla törmännyt. Tämä kirjoitus on hyvä tieto-opas kaikille kuntosaliharjoituksia aloittelevalle ja moni säännöistä jakaa varmasti konkareidenkin mielipiteitä. Näissä asioissahan ei ole yhtä oikeaa mielipidettä eli jos joku kohta herättää tunteita, niin kannattaa kommentoida ja kertoa oma mielipiteensä. :)

Kuntosalilla kannattaa välttää ainakin osittain seuraavia asioita.

- Painojen jättämistä laitteisiin
Tätä näkee yllättävänkin paljon. Melkein joka päivä, kun suksin Motivukseen, niin siellä on jossain laitteessa edellisen treenaajan painot kiinni tangossa. Tämä on ajattelematonta moneltakin kantilta. Se aiheuttaa ihan turhaa työtä muille treenaajille ja monesti varaa laitetta turhaan eli kukaan ei viitsi mennä laitteeseen treenaamaan, kun luulee, että jollakin toisella on siinä treeni kesken. Tyhjennä siis omat painot pois laitteesta siististi, niin että seuraavien on kiva tulla treenaaman sinun jälkeesi.

- Usean laitteen / suorituspaikan varailua samanaikaisesti (Varsinkin ruuhka-aikana)
Tämä on vähän hankala asia. Moni treenaa nykyään erilaisia kiertoharjoituksia, jolloin tarvitsee useita suorituspaikkoja tai laitteita. Se on tavallaan ymmärrettävää, mutta toisaalta taas ei :). Varsinkin, jos on muita treenaajia salilla, niin tällainen voi häiritä toisten treenejä, kun yksi ihminen varaa useampia laitteita. Kannattaa siis käyttää hieman pelisilmää aloittaessaan kiertoharjoittelua.

- Varmistuksen pyytäminen älyttömiin liikkeisiin
Jos treenaa isommilla painoilla, niin on ihan järkevää pyytää varmistajaa sarjoihin, että ei vain sattuisi ikäviä onnettomuuksia tai päädy tangon alle ja sitä kautta youtubeen :). Tässä kannattaa kuitenkin käyttää taas pelisilmää. Pyydä varmistajaksi joku, jonka treeni on sen näköinen, että hän voi tulla varmistamaan sinun sarjoja ilman, että se häiritsee hänen harjoitustaan. Kannattaa myös miettiä, mihin ja milloin sitä varmistajaa tarvitsee. Meidän salilla oli aikoinaan kaveri, joka tarvitsi varmistajaa (avustajaa) jopa ojentajapunnerruksiin taljassa. Se oli kyllä jo ihan mielenvikaista seistä siinä vieressä varmistelemassa tällaista liikettä :). Toinen mitä aina välillä ihmettelen on nämä pitkien sarjojen vääntäjät. Jos teet vaikka penkkipunnerruksessa 30 toiston sarjaa, niin eikö sitä voi jättää yhden vajaaksi ilman, että jonkun pitää seisoa siinä monta minuuttia katselemassa, kun toinen vääntää tankoa ylös-alas :). Se yhden toiston vajaaksi jättäminen ei vaikuta kuitenkaan olennaisesti treenin vaikutukseen.

- Toisten harjoitteluun puuttuminen
Tätä ei onneksi paljon näe, mutta muutaman kerran olen törmännyt tällaiseen ohjeita jakelevaan veijariin. Kannattaa siis välttää antamasta hirveästi ohjeita kanssatreenaajille, jos he eivät niitä erikseen pyydä. Se on meinaan ihan helvetin ärsyttävää. :) Muutaman kerran ollaan minunkin luokse tultu pikkasen liian kireällä paidalla ja melonit kainalossa, mutta en ole kyllä ollut kovin vastaanottavainen näissä tilanteissa. Tähän tekee poikkeuksen tilanne, missä näet, että joku on oikeasti rikkomassa itseään. Silloin voi mennä ystävällisesti kysymään, että "Anteeksi, voisinko sanoa yhden asian tms" eikä sellaisella maailmanomistajan elkeillä huudella, että "menee selällä" :) You know, tämähän pätee hyvänä sääntönä elämässä muutenkin! Monessa liikkeessä on useampia suoritustekniioita, joten automaattisesti se erilainen tekniikka ei aina tarkoita väärää, vaikka toki tietyt periaatteet ja tekniikkasäännöt monissa liikkeissä onkin.

- Keskity omaan tekemiseen ja anna toisten tehdä omalla tyylillään
Jos sinä treenaat 20 vuotta vanhat Converset jalassa, reikiä täynnä oleva Gunnareiden paita päällä ja hevit  korvissa huutaen, niin anna palaa! Se on sun staili ja pidä siitä kiinni. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että viereisellä kyykkypaikalla persettään kuvaava "want to be Janni Hussi" tekisi mitään väärin, jos muutaman kuvan pakaroistaan nappaisikin tai kuuntelisi Robinia. Salilla monta on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää kummastuttaa hevi-treenaajaa. Annetaan kuitenkin kaikkien kukkien kukkia,  unohdetaan toisten tekemiset ja keskitytään vain siihen omaan treeniin. Näin me kaikki voimme elää täällä onnellisina vierekkäin.

Tuukan tarinoita
Sitten kerron teille taas pari tarinaa omasta elämästäni. Tämä ensimmäinen sai minulle ajatuksen tästä kirjoituksesta. Olimme viikko sitten kuntosalilla treenaamassa asiakkani kanssa. Me teimme jalkaprässiä ja samassa tilassa ei ollut meidän lisäksi, kuin yksi mies, joka teki kolmea liikettä / laitetta samaan aikaan. Me teimme omaan tapaamme sarjoja ja niiden välillä juttelimme niitä-näitä, niin kuin minulla aina on asiakkaideni kanssa tapana. Monien kanssa olemme tunteneet jo pidempään, joten myös keskustelujen aiheet ovat moninaisia eivätkä liity aina pelkkään heraproteiiniin tai hauiksen ympärysmittaan. Siinä sarjojen välissä mies tuli luoksemme ja sanoi, että "Saanko antaa hyvän vinkin? Kun juttelee vähemmän, niin saa tuloksia enemmän". Luulin tätä alkuun vitsiksi ja naurahdin, mutta kun hän vielä jatkoi, että "Samalla saa muutkin treenata rauhassa eikä teidän pölötys häiritse toisia". Siinä vaiheessa tajusin, että siinähän kävelee aito ja alkuperäinen "Idioottus-persemys" idioottien-heimoon kuuluva alkukantaisen näköinen pallipää! Minä valistin herraa, että kyllä tänne kaikki mahtuu ja salilla saa kyllä jutella ihan vapaasti ilman, että se on keneltäkään pois. Olisin vielä ymmärtänyt tämän, jos olisimme nauraneet kovaan ääneen tms, mutta me juttelimme ihan näin, normaalilla äänellä. No hänellä on varmasti ongelmia itsensä kanssa, mutta olipahan tapaus.

Toinen tunteita herättävä asia on valokuvaus. Olen muutaman kerran kuullut ottaessani kuvaa, että salilla pitäisi treenata, ei kuvata. Ymmärrän, että tämä herättää ihmetystä ja jakaa voimakkaasti mielipiteitä. Voin kuitenkin vannoa, että lähtökohtaisesti kukaan, joka kuvaa salilla ei halua kuviinsa muita treenaajia. Jos siis pelkona on, että itse joutuu kuvaan, niin se on turhaa. Ymmärrän, jos sitä kuvaamista ei tehdä hienotunteisesti ja samalla häiritään muita. Näin se ei saa olla. Jos taas joku ottaa ihan omassa rauhassaan itsestään kuvan, niin että siinä ei muita näy, niin miten se voi häiritä ketään. Eikö se häiritse, että menee sanomaan tälle kuvaajalle, että älä perkele kuvaa?

Nautitaan kaikki tästä ihanasta liikuntamuodosta ja annetaan kanssatreenaajille hieman tilaa ja mahdollisuuksia tehdä asioita omalla tavallaan!

Olen halunnut kirjoittaa tästä aiheesta jo pitkään ja nyt Helsinki Cup:n aikaan aihe tuli jälleen ajankohtaiseksi. Lasten liikunta on minun silmissäni yksi hienoimmista ja puhtaimmista asioista, mitä olla voi. Haluan omalta osaltani rohkaista ja kannustaa kaikkia lapsia ja nuoria liikkumaan  sekä vanhempia viemään lapsiaan harrastusten pariin. Valitettavasti tähänkin ihanaan asiaan liittyy se kuuluisa kolikon kääntöpuoli. Lasten harrastuksissa yksi ikävimmistä lieveilmiöistä on hullut vanhemmat. Tässä kirjoituksessa kerron kaunistelematta, omin sanoin ja omiin kokemuksiini perustuen teille, mitä nämä hullut vanhemmat ovat keksineet minun peliurani aikana.

Harrastukseni
Minä pelasin lapsuudessani / nuoruudessani jalkapalloa ja jääkiekkoa. Kävin kokeilemassa myös pesäpalloa ja sitten vähän myöhemmin 17-vuotiaana jääkiekon lopetettuani aloitin salibandyn. Asuimme lapsuuteni Vantaan Hämeenkylässä,  joten pelasin pitkään vantaalaisissa joukkueissa.

Aloitin jalkapallon 7-vuotiaana. Pelasin vjs:ssä 14-vuotiaaksi. Suurimmiksi saavutuksiksi jäivät jotkut piirinmestaruus mitalit ja Helsinki Cupin hopea ja pronssi.

Jääkiekon aloitin samoin 7-vuotiaana Evu:ssa. Siirryin C-juniorina uusien haasteiden perässä Hifk:hon, jossa voitimme Hifk:n kanssa C-junioreiden Suomen mestaruuden ja B-junioreissa pronssia.

Salibandyn aloitin Sb-Vantaassa lopetettuani jääkiekon. Salibandystä käteen ei jäänyt muuta, kuin hienoja muistoja mahtavien kavereiden kanssa. Pelasimme B, - ja A-junioreiden SM-sarjassa muutaman kauden, jonka jälkeen pelasin vielä 2-divisonassa 4 kautta ennen, kuin siirryin harrastelemaan lajia vähän kevyemmin 3-4 divisioonaan kavereiden kanssa perustamaani joukkueeseen.

Olen siis nähnyt vanhempien toimintaa useammankin lajin piirissä eri tasoisissa sarjoissa ja saanut erittäin kirjavia kokemuksia vuosien varrella. Nyt kerron osan niistä ihan suoraan, kaunistelematta.

VANHEMMAT VALMENTAJINA & JOUKKUEENJOHTAJINA

Sika
Aloittaessani jalkapallon ja jääkiekon 6-7 -vuotiaana lajit olivat todella leikinomaista harrastamista. Molemmissa joukkueissa valmentajina tai apuvalmentajina oli meidän pelaajien vanhempia. Tässä kohtaa tulee jo yleensä ensimmäinen mutta :). Vanhempien toimiessa valmentajina käy helposti niin, että se oma kullannuppu saakin hieman enemmän huomiota, kuin naapurien kakarat. Vaarana on myös se, että näiden henkilöiden tietotaito tai edes tunneäly ei ole juurikaan järvisimpukkaa korkeammalla tasolla ja valmentaminen on sen mukaista. Varhaisin muistoni tällaisesta toiminnasta on jääkiekosta, jossa valmennustiimiimme kuului "Sika-Immonen". Sika oli minun mielestäni paitsi sian näköinen, niin sitä myös käytöstavoiltaan ja valmennusmetodeiltaan. Hänen bravuuritemppunsa liittyi alkulämmittelyyn. Luistelimme 7-8 vuotiaina ympäri kenttää alkulämmittelynä ennen kuin harjoitukset alkoivat. Tämän aikana sika lämäili meitä kiekoilla luistimenteriin (jäätä pitkin) ja nauroi, kun joku kaatui. Se paransi kuulemma tasapainoa. Lajista mitään tietämättömille voin sanoa, että se ei parantanut kyllä mitään muuta, kuin sian chihuahuan kokoista itseluottamusta. Luulen, että siinä on kaveri, josta meillä kaikilla pelaajilla on samankaltaiset muistot.

Joukkueenjohtajan poika
Jalkapallossa vjs:ssäkin tilanne oli aika-ajoin vähintääkin kirjavaa. Näin jälkikäteen mietittynä valmennustiimissä oli niin käsittämättömiä sankareita, että en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Jalkapallossa meillä oli onneksi alusta alkaen ulkopuolinen vastuuvalmentaja, joka antoi jonkinlaisen tasapuolisuuden mahdollisuuden kaikille pelaajille. Apuvalmentajanakin oli hyvä kaveri Jari.

Tähänkin liittyy yksi hauska muisto. Joskus valmentajiemme ollessa poissa vastuuta kantoi pelkäämätön joukkueenjohtajamme, jonka oma poika oli paitsi joukkueemme huonoimpia pelaaija, niin myöskin aina avauskokoonpanossa. Kerran pelatessamme Espoossa koko joukkue (osa vanhemmista mukaan lukien) protestoi hänen peliaikaansa meihin muihin nähden. Minä muistan tämän elävästi, koska pelasin hyökkääjänä ja kärsin tästä eniten. Lopulta 30min odottelun jälkeen pääsin 10 minuutiksi kentälle, tein 2 maalia ja olin onneni kukkuloilla. Ajattelin, että nyt edes tuo joukkueenjohtajamme"Juhojen juho"ei voi ottaa mua pois kentältä, kun olen johdattamassa meitä voittoon! Turhaa haaveilua. Toisen maalini tehtyäni joukkueenjohtaja huusi minut vaihtoon ja tilalle juoksi, kukas muukaan, kuin hänen oma poikansa. Siihen 10 minuuttiin ja kahteen maaliin jäi minun pelini sinä iltana joukkueenjohtajan pojan kirmaillessa täysin tehottomana koko loppupelin minun paikallani kärjessä. Pelin päätyttyä junioreissa jaettiin aina parhaalle pelaajalle/tsempparille palkinnoksi vastustajajoukkueelta saatu viiri. Sen sai sillä kertaa kapteenimme ja hyvä kaverini Kimi, joka antoi viirin välittömästi minulle ja sanoi, että Tuukka oli tänään meidän paras pelaaja, vaikka ei päässyt kunnolla pelaamaankaan. Se tuntui hyvältä ja osoitti, minkälainen luonne Kimillä jo silloin oli! Muistan myös Kimin isän Lassen sanoneen pari valittua sanaa joukkueenjohtajallemme.

Tiedätteko, mikä tässäkin tarinassa on hirveintä? Asiasta kärsi joukkueenjohtajan poika, joka ymmärsi varmasti, että ei hänen pitäisi ihan näin paljon pelata. Minä, koska koin epäoikeudenmukaisuutta sekä koko joukkue, joka tajusi ihan saman asian. Mikä lapsena oli pahempaa, kuin se epäoikeudenmukaisuuden tunne. Muistan sen tunteen ikuisesti ja siksi näin aikuisena haluan säilyttää mahdollisimman paljon päätäntävaltaa ja vastuuta itselläni, että en joudu vastaaviin tilanteisiin enää ikinä! Lapsena sille ei voinut mitään, koska olimme aikuisten päätösten varassa.

Tiedottajan raivarit
Kolmas tarina on teiniajoilta, jolloin pelasin Hifk:ssa jääkiekkoa. Pelasimme C-junioreiden Sm-sarjaa eli parhaalla mahdollisella tasolla, mikä on Suomessa mahdollista. Tämän kerron sen takia, että ymmärrätte näitä asioita tapahtuvan myös hieman vanhempana ja muuallakin, kuin pihapeleissä tai harrastesarjoissa. Joukkeessamme ei tuolloin enää ollut hirveästi vanhempia mukana, lukuunottamatta huoltajaamme, joukkueenjohtajaamme ja tiedottajamme (mikä helvetti se edes oli :) ).

Meillä oli sillä kaudella ensinnäkin erittäin lahjakas ja hyvä joukkue, joka osasi myös pelata kovaa ja olla sopivalla tavalla ilkeitä kentällä. Tämä näkyi sitten välillä myös pieninä nujakointina vastustajien kanssa ja niitä seuranneina jäähyinä. Oli jälleen yksi kaunis ilta Oulunkylän jäähallilla, kun pelasimme Sm-sarjan ottelua. Jotain pientä sähköä oli taas ilmassa, jonka johdosta minä jouduin jäähylle siellä jo valmiiksi istuneen joukkuekaverini Artun vierelle. Valmentaja ei tästä sanonut mitään, mutta tiedottajamme sai raivarin ja ryntästi jäähypenkille huutamaan minulle, että "Mitä vittua sä kuvittelet tekeväsi?" "Miten sä voit olla noin tyhmä"  ja sitä rataa. Tästä suivaantuneena huusin hänelle tietysti takaisin, että pidä nyt turpasi kiinni tai kohta alkaa kännykkämyyjällä kyljet tummumaan jne. Sotku ja kalabaliikki oli valmis, kun Arttukin menetti hermonsa tähän sankariin ja siinä olisi kohta varmasti ollut tällä tiedottaja-hiirellä ihmettelemistä. Ajattelin jo hetken aikaa, että nyt tuli lähtö koko joukkueesta, kun uskalsimme käydä tätä suurta persoona (kyrpää) vastaan. Onnekseni valmentajillamme oli pelisilmää ja tämän episodin jälkeen kenelläkään ulkopuolisella (tiedottaja mukaanluettuna) ei ollut asiaa meidän joukkueemme lähelle pelitilanteissa.

Miettikää, että aikuinen ihminen tulee huutamaan suoraan päin naamaa 15-vuotiaille pojille. Silloin oli oikeasti lähellä, että olisin vetänyt sitä nekkuun. Sen verran temperamenttia mulla on, että mä en hirveästi ala tuollaista kuuntelemaan. Loppu hyvin, kaikki hyvin, mutta jäihän siitä ikävä sivumaku meille koko kaudeksi, vaikka lopulta voitimme jopa Suomen mestaruuden sillä kaudella. Jännä asia tässäkin oli se, että hänen oma poikansa pelasi joukkueessamme ja hän joutui kärsimään tästä isänsä toilailusta. Poika oli hyvä pelaaja ja ihan mukava kaveri, mutta hän ei koskaan ollut joukkueen sisällä kovin suosittu. Osittain juuri tämän hullun isänsä takia. Näin ne asiat vain aina vaikuttavat myös sinne lapsien ihmissuhteisiin ja heidän viihtyvyyteensä harrastuksissaan.

 VANHEMMAT KATSOJINA

Sulle pitäisi antaa kunnolla selkään
Tarina jalkapallokentiltä meidän ollessamme 13-vuotiaita. Minä kasvoin nopeasti ja olin silloin joukkueemme isoimpia ja varmasti myös kovaotteisimpia pelaajia. Olin jo tässä vaiheessa keskittynyt täysillä jääkiekkon ja siirtynyt pelaamaan Vjs:n kakkosjoukkueeseen, jossa sai pelata samaan aikaan myös jääkiekkoa. Edustusjoukkueessa tuota ei enää sallittu vaan kaikki me jääkiekkoa pelaavat jouduimme tai saimme lähteä kakkosjoukkueeseen. Pelasimme sarjapeliä Sipoossa paikallista joukkuetta vastaan. Peleissä sattuu ja tapahtuu, niin kuin tässäkin. Eräässä tilanteessa menin kovaa irtopalloon ja tulin samalla potkaisseeksi vastustajaa kylkeen. Vastustaja jäi makaamaan maahan ja tuomari vihelsi pilliin. Välittömäasti tilanteen jälkeen kentälle ryntäsi jonkun vastustajajoukkueen pelaajan isä juosten minua kohti ja huusi, että "Saatana sua pitäisi vetää kunnolla pitkin korvia" Minä en voinut muuta, kuin seisoa paikallani ja ihmetellä, mitä helvettiä tuo ukko riehuu.

Pelin jälkeen sama mies tuli pyytämään minulta anteeksi, mutta vahinko oli jo tapahtunut. Ei tästä minulle mitään traumoja jäänyt, koska valitettavasti olin jo tottunut tähän huuteluun ja uhkailuun aiemmin. Tässä ehkä huolestutttavinta on juuri tämä. Asiassa ei ollut minulle mitään uutta. Miettikää, että 13-vuotiasta poikaa ei hetkauta se, että vastustajajoukkueen isä uhkaa vetää pelin jälkeen turpaan, koska tätä on sattunut jo ennenkin. Kuulin pelatessani paljon asioita katsomosta. Milloin minua oltiin vetämässä turpaan, milloin opettamassa käytöstapoja jne. Tämä kaikki sai minut vain vihaisemmaksi ja tiesin, että tein jotain oikein, kun herätin niin paljon tunteita ihmisissä. Sain käytettyä sitä usein myös hyväkseni, vaikka toki siitä paljon kärsinkin joutuessani varsinkin tuomareiden silmätikuksi. Se tiesi sitten niin jäähyjä, kuin korttejakin.

Jos meidän poika ei pelaa enemmän, niin me lähdetään tästä jengistä
Pelatessani jääkiekkoa Evu:ssa 12-13- vuotiaana meillä oli joukkueessa pari poikaa, jotka eivät pelanneet niin paljon kuin muut. Tämä on hyvin tyypillistä ja tuossa vaiheessa aletaan yleensä jo pelaamaan hieman enemmän tosissaan ja tasoerojakin pelaajien välillä saattaa olla. Tämä on mielestäni ihan ymmärrettävää ja juuri tämän takia ainakin silloin alkoi jo olla pari eri sarjatasoa, joiden välillä pelaajat saivat siirtyä joukkueesta toiseen, jos näin halusivat. Tämä toisten poikien enemmän saama vastuu kalvoi tietysti osaa vanhempia suden lailla. Yksi kaunis ilta kesken pelimme erään pojan isä juoksi Myyrmäen jäähallissa vaihtopenkkimme yläpuolelle sekuntikelloa heilutellen ja huusi valmenjatalle, että "Perkele Riku ei oo pelannut, kuin 5minuuttia. Nyt laitat sen heti kentälle tai me lähdetään tästä jengistä"!

Tämä oli erikoinen tilanne eikä kukaan oikein tiennyt miten siihen olisi pitänyt reagoida. Meitä pelaajia se vähän oudoksutti ja onneksi meillä oli silloin aika tiukka kaveri Petu valmentajana, jota tällaiset seikat eivät juuri hämmentäneet. Ei tämä toiminta varmaan kuitenkaan Rikun mielestä kovin hyvältä tuntunut. Minusta ei ainakaan olisi tuntunut, jos oma isäni olisi juossut paikalle sekuntikellon kanssa. :)! Kärsijänä siis tässäkin tarinassa oli hänen oma lapsensa. Tämäkin poika lopetti jääkiekon suhteellisen varhain.

Saatana se oli Pursiainen sun viimeinen sikailusi tässä jengissä
Tapahtuma sijoittuu jälleen tuonne Evun vuosille. Meidän joukkueessa oli erittäin värikkäitä (hulluja) vanhempia ihan kiusaksi asti ja tämä herra oli kyllä kaikille mittareilla mitattuna yksi sairaimmista tapauksista. Semmoinen kaveri, joka itse kehitteli pojalleen omia treenimetodeita ja antoi aivan päättömiä neuvoja. Olimme tapahtuman aikaan 13-14 vuotiaita. Meillä oli harjoitukset Myyrmäessä. Harjoituksissa tuli tilanne, jossa tämän sankarin poika lähti puolustajana hakemaan kiekkoa kaukalon päädystä ja minä hyökkääjänä yritin sitten saada sitä häneltä pois. Siinä tilanteessa päädyin antamaan mojovan taklauksen, jolloin kaverin käsi jäi huonosti itsensä ja laidan väliin (näitä käy jääkiekossa koko ajan) ja hän jäi jäähän makaamaan. En edes ehtinyt tajuamaan mitä tapahtui ennen kuin katsomosta kuului huuto "Saatana Pursiainen, se oli sun viimeinen sikailusi tässä jengissä" Tämän loukkaantuneen pojan isä riehui siellä katsomossa ja huusi minulle uhkauksia kentälle. Treenien jälkeen hän ryntäsi vielä meidän pukukoppikäytävälle vaatimaan minulle eroa joukkueesta. Siinä minä seisoin pukukoppimme edessä, valmentajamme takana, kun tämä pieni sekopäinen ukko huutaa naama punaisena, että nyt heität tuon sian ulos joukkueesta. No näin ei onneksi käynyt, vaan pian tämän jälkeen ukko vei oman poikansa toiseen joukkueeseen, jonka jälkeen me kohtasimme vielä useasti kentällä ja kuulimme hänen neuvojaan myöhemminkin. Todella sekopäinen tapaus kaikkineen ja kaikki pelikaverini varmasti tietävät kenestä puhun :).

Vanhemmat neuvonantajina
Mun mielestä kivoimpia vanhempia olivat aina ne, jotka kehuivat hyviä juttujamme ja meidän suorituksia. Muistan ikuisesti, kuinka paljon minun luistelustani puhuttiin jossain vaiheessa. Olin hieman kulmikas luistelija, joka nyt ei ole mikään ihmeellinen asia. Vähän erilaisia luistelijoita pelaa jääkiekkoa aina SM-liigaa ja NHL:ää myöten. Toki se, että on taitava luisteljia auttaa monessakin asiassa, mutta lopulta se on vain yksi osa-alue, laukauksen, pelin lukemisen, tilanteisiin reagoimisen, tekniikan, voiman jne ohella.

Kerran tullessani harjoituksista kotiin meidän naapurin ukko otti asiakseen tulla kertomaan minulle, että minun pitäisi mennä Jursinovin luistelukouluun, että minusta tulisi hyvä pelaaja. Katselin sitä setämiestä siinä 12- vuotiaana ja ajattelin, että okei, mitenköhän se tulisi ikinä tapahtumaan? En minä osannut siinä oikein mitään tehdä. Se sai minut kuitenkin todella surulliseksi. Enkö osaa luistella? Enkö sen takia voi jatkaa rakastamaani jääkiekkoa tulevaisuudessa? Olen jälkikäteen miettinyt, että mitä se siinä voitti? Minä en ikinä menisi sanomaan pienelle lapselle jotain tuollaista. Mitä siinä voitetaan? Kuinka todennäköistä on, että 12-vuotias lapsi muuttaa tuon kommentin jälkeen yksin Turkuun ja pääsee TPS:n Sm-liigajoukkueen valmentajan henkilökohtaiseen valmennukseen? Tai osaa pyytää jotain luisteluvalmennusta yhtään mistään? Kuudennella luokalla! Oliko taustalla se, että hänen oma poikansa ei pärjännyt jääkiekossa kovin hyvin? En tiedä, tutkimattomia ovat herran tiet.

Kuulin paljonkin mielipiteitä luistelustani, mutta arvatka mitä? Kukaan ei koko pelaamiseni aikana osannut opettaa minulle luistelua henkiökohtaisesti. Meillä oli jotain "luistelukouluja" Hifk:ssa, joissa anti oli, että "Laita perse alemmaksi"! No eihän se ole mitään opettamista. En minäkään sano asiakkailleni vaan, että kyykkää enemmän tai mene alemmaksi! Kyllä siihen pitää yrittää jotkut keinot ja lähestymistavat keksiä eikä vain sanoa, että tee näin. Mikään ei ole helpompaa, kuin toisten virheiden osoittaminen. Vaikeinta onkin neuvoa rakentavasti ja saada jotain kehitystä aikaan. Se vaatii taitoa ja ymmärrystä asiaan. Pelkää virheiden osoittamista pystyy koulutettu apinakin tekemään.

Kaikki olivat aina arvostelemassa minun luisteluani, mutta kukaan ei ollut kykenevä kertomaan, miten korjata sitä paremmaksi. Nuorten lapsien itseluottamus ja oikeastaan se koko minuuden rakentaminen on vielä täysin kesken. Ei silloin tarvitse joka asiassa olla niin helvetin realisti vaan kannustamisella, opettamisella ja rohkaisemalla saa varmasti paljon parempia tuloksia aikaan, kuin realistisella lähestymistavalla ja puutteiden kartoittamisella 12-vuotiaalle lapselle. Niistä puutteistamme me ehdimme kyllä jokainen kuulla ihan varmasti riittävästi loppu elämämme ajan, mitä jos yrittäisimme sen sijaan vähän enemmän kannustaa ja kehua lapsiamme? Lisäksi vanhempien ja valmentajien olisi hyvä muistaa, että mikä on lapsille tärkeintä? Se, että harrastaminen on hauskaa ja kehittävää. Vaatiakin saa ja pitääkin, mutta oikealla tavalla. Seurasin taas tämänkin vuoden Helsinki Cupia järkyttyneenä. Yhdessä ottelussa kentän laidalla erään joukkueen valmentaja huutaa todella kovaan ääneen puoliajalla 11-vuotiaille pojille: "Vastustaja antaa kovaa painetta kolmella, kertokaa miten te tulette paineen alta pois?" "Miten te selvitätte korkean prässin?" Kaikki olivat ihan hiljaa ja sen näköisiä ettei heillä ollut hajuakaan, mikä on korkea prässi! Mitäköhän pojille jäi tästä jutusta käteen? Ei mitään muuta, kuin epävarma oli itsestään ja siitä saatanan korkeasta prässistä!

Minä tajusin muutama vuosi sitten, että minun ylivoimaisesti suurin intohimoni on liikkuminen. Minun on ihan turha yrittää edes esittää mitään muuta. Kaikki kanssani eläneet tai paljon aikaa viettäneeet ovat nähneet, mitä käy aikatauluille ja suunnitelmille, kun saan päähäni lähteä treenaamaan. Ne kaikki siirtyvät tai ainakin niitä voi hieman venyttää ja muokata uudelleen.
Nykyään on muodikasta sanoa olevansa liikunnallinen tai harrastavansa jotakin. Moni juoksee maratonin tai suorittaa vaaativan triathlonin, että saa siitä uuden kokemuksen tai merkinnän cv:hen. Ne ovat hienoja motivaattoreita saada ihmiset liikkumaan, mutta itselläni tulee aina mieleen jatkuuko se liikunta näiden tavoitteiden suorittamisen jälkeen? Mitä hyviä ja huonoja puolia tämä intohimo liikuntaan ja liikkumiseen puolestaan pitää sisällään?

Liikuntaan kohdistuvaa intohimo on monenlaista. On ihmisiä, jotka rakastavat jotain tiettyä lajia tai harrastusta todella paljon, mutta eivät välttämättä ole kiinnostuneita sen ulkopuolella liikunnasta ollenkaan. Osa taas liikkuu halusta hallita esimerkiksi painoaan. Tämähän on ihan luonnollinen syy - seuraus suhde, että liikunta helpottaa painonhallintaa, mutta pahimmillaan ja pitkälle vietynä tästäkin löytyy varoittavia esimerkkejä.

Alussa kerroin omasta intohimostani. Minä sijoitun ehdottomasti kategoriaan, joka omaa sisäisen liekin liikkumiseen. Minulla tarve liikkua ei näyttäydy voimakkaasti minkään tietyn lajin kautta vaan se suunnaton kiinnostus on melkein rajoittamatonta. Sain tästä intohimostani ja kiinnostuksestani taas hyvän esimerkin. Olimme Monnan ja koirien kanssa iltakävelyllä läheisen jalkapallokentän vieressä. Koirat touhusivat omiaan 10m hihnojensa kanssa ja minä unohduin katsomaan kentällä pelaavia pelaajia. Mietin, että miten minä pelaisin tuon tilanteen. Harrastavatkohan nämä pelaajat todellisuudessa jotain toista lajia ja sitten aloin arvuuttelemaan, että mitä. Yksi kundi näytti ainakin ihan entiseltä lätkäjätkältä ja mimmi voimistelijalta tai tanssijalta. Voi olla, että olen väärässäkin! Onkohan näillä sivurajoja tässä pelissä? Sitten kuulin Monnan kysyvän, että "näitkö mitä Gere teki?" Mä sanoin, että en ihan, kun katsoin tuota futista. Monna kysyi, että "Miten sua voi kiinnostaa, että jotkut ihan tuntemattomat pelaa tuolla omia pelejään?" Mä sanoin, että en tiedä, vaikka tiesinkin! Se on tämä intohimoni.

Mitä hyviä puolia tämä intohimoni sisältää? Ensimmäisenä tulee mieleeni ainakin se, että en varmasti ikinä tule lopettamaan liikkumista. Se on ei enempää eikä vähempää minun tapani elää. Tulen varmasti liikkumaan koko ikäni ellei mitään onnettomuuksia tms. tapahdu. Minun liikkumiseni ei ole kiinni mistään tavoitteista, ei maraton ajoista, penkkipunnerrus ennätyksestä tai maalien määrästä salibandyssä. Tämän takia en ehkä myöskään jaksa täysin innostua juuri näistä edellä mainituista tavoitteista. Tykkään juosta, käydä kuntosalilla tavoitteellisestikin, mutta en jaksa keskittyä johonkin tiettyyn yksittäiseen tavoitteeseen, koska maailmassa on niin paljon kivoja liikuntamuotoja, että keskittyminen yhteen asiaan ei jaksa innostaa. Jos haluaa olla jossakin todella hyvä, niin se syö väkisinkin tehoja ja taitoa muista asioista. Niin se vain menee. Olen mielellään ihan hyvä monessa asiassa, kuin todella hyvä yhdessä asiassa.

Tunnen paljon ihmisiä, jotka ovat todella ällistyttävän hyviä jossakin, esim. penkkipunnerruksessa, golfissa tai vaikka jääkiekossa. Tämä keskittyminen on vienyt heiltä mahdollisuuden kehittyä muissa lajeissa/ harrastuksissa samaan aikaan. Siinä ei ole mitään väärää, päinvastoin minä arvostan ja ihailen heitä suuresti, mutta se ei ole vain minun tapani elää ja liikkua. Olen iloinen siitä, että voin pelata tennistä, sulkapalloa, squashia, jääkiekkoa, jalkapalloa, salibandyä, käydä juoksemassa, hiihtämässä, rullaluistelemassa, pyöräilemässä tai vaikka kuntosalilla. Osaan tehdä näitä kaikkia ja paljon muuta, mutta en ole missään todella hyvä. Se on kuitenkin sikäli rikkaus, että voi olla monessa mukana harrastetasolla ja nauttia kaikista näistä ja paljon muistakin lajeista ja samalla tutustua uusiin upeisiin ihmisiin harrastuksien kautta. Oeln tutustunut suunnistajiin, koripalloilijoihin, voimistelijoihin, jalkapalloilijoihin ja jopa lappilaisiin liikunnan kautta. Ilman intohimoani en varmasti olisi tavannnut näitä mahtavia ihmisiä!

Liikunta antaa aina hyvän kuvan ihmisestä. Jos tapaat kaksi uutta ihmistä, joista toinen sanoo harrastavansa juoksua ja kuntosalilla käyntiä sekä luonnossa liikkumista ja toinen kertoo makaavansa illat sohvalla telkkarin ääressä, niin jostain syystä suurimmalle osalle tuo urheillullisempi versio antaaa heti paremman kuvan, vaikka se ei välttämättä pitäisikään paikkaansa henkilöihin paremmin tutustuttaessa. Intohimo liikuntaan on antanut minulle paljon uusia ystäviä, auttanut monissa monissa asioissa aina työpaikan saamisesta, parisuhteen solmimiseen. Olen reippaampi, virkeämpi, iloisempi ja energisempi, kun liikun.

Löytyykö intohimosta liikkumiseen mitään huonoja puolia? Tähän olisi helppo vastata, että ei. Liikunta koetaan nykyään niin positiiviseksi asiaksi, että kaikki sen sisällä tapahtuvat asiat koristellaan mielellään kultaisella reunuksella ja enkelin kuvilla. Minusta tuntuu, että oli asia mikä tahansa, jos sitä tekee todella suurella intohimolla on aina vaara, että hommat menevät jossain kohtaa yli. Se voi tarkoittaa treenimääriä, liian vähäistä lepoa tai pakkomiellettä liikkua. Onkin tärkeää muistuttaa itseään aina aika-ajoin siitä, että liikunnan pitää lähteä sydämestä. Jos väsyttää tai ei tee mieli lähteä treenaamaan, niin ei kannata mennä. Aina pitäisi pitää huolta kokonaisuudesta ja riittävästä lepoajasta. Tämä on yksi suurimmista haasteista kaikilla meillä liikuntaa rakastavilla. Olen vasta viimeaikoina oppinut itsekin lepäämään riittävästi! Olen kyllä aina pitänyt lepopäiviä, mutta nyt olen ymmärtänyt levon merkityksen kokonasivaltaisemmin. Välillä on hyvä miettiä, että onko tässä nyt mitään järkeä. Tiedän, että joku juoksee lenkkejä aamukolmelta ja toinen käy salilla vielä 23.30 aikaan. Välillä on kiva hullutella, mutta järki kannattaa pitää mukana. On hyvä pysähtyä miettimään liikunko nyt siitä ilosta vai pakosta?

Toinen huono puoli liittyy monesti liikkujan läheisiin. Liikuntaa on taaskin niin helppo perustella sillä, että se on terveellisempää, kuin kaljanjuonti. Mitä väliä jos lähden taas lenkille? Olisiko parempi jos joisin vain kaljaa kotona? Tämän tyylinen ajattelu on aika yleistä. Mitä siihen voi toinen vastata? Ei mitään! Addiktion tasolle mentäessä on läheisille oikeastaan melkein ihan sama, mikä se aihe on. He joutuvat joka tapauksessa joustamaan ja ymmärtämään tätä addiktoitunutta henkilöä. Monesti perheen asiat pyörivät silloin tämän addiktoituneen henkilön ympärilä. Meillä tämä tarkoittaa sitä, että moni asia kulkee perheessämme liikunnan ehdoilla. Onneksi liikumme molemmat, niin ymmärrämme paremmiin toisiamme. Vuosien saatossa olemme oppineet myöskin suunnittelemaan aikataulumme niin, että molemmat pääsevät liikkumaan! Jos menemme vaikka Seurasaareen kävelylle ja minä haluan vielä treenata, niin voimme tehdä niin, että minä juoksen sinne, Monna tulee autolla ja sitten kävelemme siellä yhdessä. Näin me saamme toteutettua molemmat jutut eikä kenenkään tarvitse muuttaa suunnnitelmia. Sama kaava on lomamatkoillamme. Lähdemme jo aamulla yhdessä treenaamaan ja jos toinen ei jaksa, niin se voi jäädä nukkumaan, kun toinen karkaa tekemään päivän harjoituksensa jo ennen yhteisiä suunitelmia. Tämä kaikki on kuitenkin vaatinut meiltä paljon aikaa ja kärsivällisyyttä, että olemme saaneet oman systeemin toimivaksi! Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun minä olen venyttänyt lenkkiäni vielä 15minuutilla, kun luulen, että ehdin käydä suihkussa, syödä ja vaihtaa vaatteet 3minuutissa. Sitten ollaankin taas myöhässä, minun intohimoni takia :). Monna on näissä jutuissa paljon fiksumpi, siksi en käytäkään sitä esimerkkinä. Se osaa suunnitella aikataulunsa paljon paremmin eikä ole aivan yhtä fanaattinen, kuin minä :).

Tällaisia ajatuksia tuli mieleeni liikunnan intohimosta.

Aurinkoista keskiviikkoa kaikille,

Tuukka

Ravintoon ja erilaisiin ruokavalioihin liittyvät asiat ovat jo pitkään olleet pinnalla ja keskusteluissa, niin mediassa, kuin työpaikkojen kahvipöydissäkin. Lisääntyneestä keskustelusta huolimatta minusta välillä tuntuu, että yhä useampi on koko ajan enemmän ja enemmän ulkona siitä todellisuudesta, mitä, missä, milloin ja kuinka paljon pitäisi syödä. Mediassa vuoroin ovat äänessä "vanhoillis-uskoivaiset" eli lautasmallia ja suomalaisia ravitsemussuosituksia puoltavat ihmiset ja vuoroin taas joko oman filosofiansa luoneet uudenajan profeetat tai urheilijat/julkisuuden henkilöt, jotka kertovat omista valinnoistaan. Kaikilta heiltä me voimme varmasti oppia paljon, mutta mikä on se täydellinen ruokavalio vai onko sellaista olemassakaan?

Meidän on aina helppo pohtia asioita itsemme kautta. Käytetään sitä tietä tälläkin kertaa. Minä olen elänyt kotiruoan, einesten, maidon, mehujen, jogurttien ja saarioisten pizzojen täyteisen nuoruuden ja aikuisuuden alkumetrit, niin kuin varmasti moni muukin kasarilapsi. Se oli sitä aikaa, niin kuin sanotaan. Joskus parikymppisenä halusin pudottaa painoa ja keinoni siihen olivat suoraan sanottuna aivan paskat! Yritin olla syömättä melkein kokonaan ja silti treensimme jotain päivittäin. Sitä ihanuutta kesti varmaan aina n. 3 päivää kerrallaan, kunnes luonto pakotti poikansa taas takaisin ruotuun ja nosti haarukan nälkäisen nuoren miehen käteen. Mitä sitten syötiin dieetin jälkeen? No vanhana lätkäjätkänä pastaa aivan saatanasti. Ensiksi treenattiin kuntosalilla erittäin matalilla sykkeillä penkkipunnerruksen parissa tunti, jonka jälkeen mentiin kotiin syömän kattilallinen kermaista kinkkupastaa korvissa soiden: Ma ma ma ma... :) Siinä sitä ihmeteltiin, miksi se paino ei putoa! No ehkäpä sitä energiaa tuli vähän liikaa kulutukseen nähden :).

Ruokavalioni alkoi kokea muutoksia astuessani PT-kouluun. Silloin vaihdoin maustetut jogurtit maustamattomiin, jätin mehut pois ja tein muitakin pieniä muutoksia, joilla sain tehtyä isoja harppauksia kohti parempaa oloa. Tämän jälkeen muutin, kokeilin, onnistuin, yllätyin ja koin pettymyksiäkin parin vuoden ajan. Seuraava herätys oli sitten Ravitsemustieteen luennot ja kurssit avoimessa yliopistossa. Siellä tuli taas uusia ajatuksia ja varsinkin sellainen kokonaisuuksien hahmottaminen parantui ja sain uusia, avarampia näkökulmia sekä ymmärsin asioiden seurauksia ja varsinkin niitä mittakaavoja ja jatkuvuuden merkitystä sekä myös yksittäisten tekojen merkityksettömyyttä. Se oli tärkeä ajanjakso, jolloin opin taas paljon lisää. Näitä ajatuksia pyrin siirtämään myös asiakkailleni. Kokonaisuuden merkitystä, armollisuutta, mutta samalla kuitenkin omia tavoitteita tukevaa ruokailua tietyllä jämäkkyydellä. Ruokailun pitäisi olla nautinnollista eikä yhden aterian tai päivän herkuttelut kaada kenenkään venettä, vaikka tavoitteet olisivat minkälaisia.

Nyt elän jonkinlaista minimalistista aikakautta ja ajattelen, että mitä simppelimpi se ruokavalio on 90% ajasta, niin sitä paremmin se kantaa pitkällä aikavälillä. Loput 10% ajasta voi sitten kikkailla. Seuraava murros on punainen liha. Olen nyt jättänyt sen melkein kokonaan ruokavaliostani ja voin taas paremmin, kuin aiemmin. Olo on kevyempi, freshimpi ja jo ajatus punaisesta lihasta saa suuni mutruun. Epäilen, että piakkoin jätän sen ainakin todella vähälle, jos en kokonaan pois ruokavaliostani.

Halusin kirjoittaa omasta matkastani ja taustoistani sen takia, että tämä varsinainen ajatukseni avautuisi paremmin. Ruokavalio on muuttuva. Se elää, joustaa ja muokkaantuu koko elämämme ajan monistakin syistä. Me kasvamme ihmisinä, elämäntilanteemme muuttuvat, tietomme lisääntyy, saamme vaikutteita ulkopuolelta/medialta/ystäviltämme jne. Kaikki nämä asiat muokkaavat vuosien saatossa myös ruokavaliotamme, siksi ei pidä edes ajatella, että,olisi joku yksi ja ainoa sopiva ruokavalio edes kenellekään yksilölle. Toki tietyt seikat pätevät,kuten esim. allergiat seuraavat meitä monesti, mutta moni asia muuttuu ja se kannattaa tiedostaa, koska samalla se tekee ruokavaliostamme ja koko ajattelusta paljon hellempää ja sallivampaa. Itse ajattelen ravintoon liittyviä juttuja, aikakausia ja valintojani elämänpituisena matkana. En edes pyri pääsemää koskaan määränpäähän tällä matkalla, vaan haluan oppia ja kokeilla uusia asioita koko elämäni ajan.

Aurinkoista toukokuuta kaikille,

Tuukka

Me vietimme mahtavan viikon mittaisen lumiloman Levillä. Päätimme lähteä talvilomalle, kun saimme erinomaisen mökin viikoksi käyttöömme ja jälleen kerran myös ammattimme hyvät puolet tulivat esiin, kun saimme molemmat Monnan kanssa järjestettyä 10 päivän vapaan itsellemme. Tämä ei olisi varmasti ollut ihan itsestäänselvyys, jos olisimme perinteisiä palkkasotureitta :)! Onneksi meillä on niin mahtavia asiakkaita, jotka ymmärsivät tilanteen ja parit treenin siirrot!

Olemme olleen monena vuonna lomalla juuri tässä pääsiäisen aikoihin. Alkuvuoden "härkäviikot" on painettu töitä,  pahimmasta pimydestäkin on selvitty, joten pääsiäisen ajankohta on lomailulle ihan täydellinen. Pohjoiseen suuntautuva loma on siitäkin kiva, että pääsee nauttimaan vielä viimeisistä lumileikeistä, mutta kun tulee takaisin Helsinkiin, niin täällä on jo täysi kevät päällä. Aiempina vuosina olemme lähteneet muutamaksi päiväksi mökille, toisinaan ulkomaille lämpimään, mutta tänä vuonna Levi ja ihana lappi kutsui meitä. Olemme käyneet Levillä aiemminkin yhdessä. Siitä on jo vuosia aikaa ja heinäkuussa siellä oli niin paljon hyttysiä, että ei me mökistä kauas uskallettu lähteä. Jos ette ole käyneet lapissa hyttysaikaan, niin älkää menkö. Siinä ei ole mitään järkeä, mutta tämä talviaika ja varsinkin kevättalvi on aivan mahtavaa aikaa!

Lomallemme satttui toinenkin mahtava juttu. "Siskoni" ja ystävämme Emmi oli ollut talven Levillä töissä ja tämä pääsiäisviikko oli Emmin viimeinen rutistus lapissa ennen Helsinkiin paluuta. Emmi oli käymässä Helsingissä ja tuli ilahduttamaan meitä energisellä olemuksellaan ja kivoilla jutuillaan menomatkaksi, asui meillä pari päivää ja tuli vielä Rovaniemelle paluumatkalla. Meillä oli siis paitsi lumen, myös Emmin täyteinen viikko :). Sanotaan, että suku on pahin, mutta tätä siskoa olisimme jaksaneet kuunnella pidempäänkin :)

Mitä me sitten siellä Levillä teimme? No ensinnäkin me päätimme ajaa sinne suoraan Helsingistä. Voisin tässä yhteydessä sanoa, että en anna sille ainakaan arviota: Highly recommended! Sen verran raju rutistus tuo 1000km autossa yhtä päätä oli. Onneksi Emmi oli mukana jakamassa vastuuta, niin aina 2 tunnin ajon jälkeen, huilattiin 4 tuntia vuorotellen. Matka eteni ihan kivasti jonnekin Rolloon saakka, jonka jälkeen jokainen kilometri tuntui Bryan Adamsin biisiltä eli tuntui, että se ei lopu koskaan.

Leville päästiin lopulta puolenyön aikoihin ja seuraava päivä meni ihan vaan lepäillessä ja ihmetellessä missä me ollaan ja miksi! Tämän lepopäivän jälkeen pääsimme sitten kiinni aktivitetteihinkin. Monna meni tutustumaan kuntosaliin ja jäi tekemään vähän töitä, kun minä suuntasin hauvojen kanssa valloittamaan Kätkätunturia! Se oli siistiä! Päästin koirat vapaaksi ja lähdimme ylöspäin ihan omia polkujamme ja välillä upottiin hankeen ihan kunnolla. En ollut ottanut yhtään selvää, minkälainen tämä Kätkä on ja ensimmäisen "huipun" päälle päästyämme selvisikin, että siellä olikin vielä korkeampi kohta. Sinne selviydyttyämme meidän katseet osuivat vielä korkeampaan kohtaan. Tämä toistui 4-5 kertaa eli Kätkä on perollinen valloitettava :)!

Ensimmäiset 45min olin lähes shokissa. Missään ei ollut yhtään ihmistä! Vilkuilin koko ajan ympärilleni, että minkä puskan takaa esiin pistää karhukoiran kuono ja huudan omat koirat viereeni ja laitan ne hihnaan. Tätäkään ei kuitenkaan tapahtunut, kun missään ei ollut ketään! Koirat olivat sekaisin onnesta, kun saivat juosta ympäri tunturia vapaana ja kaivella milloin kenenkin pesiä. Gere raukka meni jopa sekaisin tunturissa. Se sai jonkun lapin-kohtauksen ja yritti purra niin minua kuin Pimuakin 5min ajan, niin että se juoksi aina häntä koipien välissä ympyrrää ja teki välillä surmansyöksyjä meitä kohti :)! Se huusi ja ulvoi! Ei tainnut pojan pää kestää tällaista vapauden tunnetta :)! Kerron nyt vielä innoikkaimmille aktivisteille, ettei Gere yrittänyt purra satuttamistarkoituksella vaan leikkimielisesti! :)

Loppujen lopuksi pääsimme ainakin lähelle Kätkän huippua ja maisemat olivat huikeat! Suosittelen sinne kapuamista kaikille Levillä vierailijoille. Uskon, että se antaa pidemmällä aikavälillä suuremman tunteen, kuin pöydillä tanssiminen Vinkkarin terassilla. Voin toki olla väärässäkin!

Viikon aikana ehdimme tutustumaaan myös mahtavaan liikuntakeskukseen Levi Welness clubiin, jossa treenit sujuivat mahtavasti ja erittäin ystävällinen henkilökunta teki olomme tervetulleeksi. Kuntosalitreenit jäivät meillä tähän yhteen kertaan, koska halusimme tehdä vähän arjestamme poikkeavia juttuja lomalla. Minä sain mahtavan tarjouksen Emmiltä ja Katjalta, kun mimmit pyysivät mua mukaan hiihtolenkille. Me kävimme Emmin kanssa vuokraamassa vaparin vehkeet ja suuntasimme Katjan kyydillä laduille. Tämä hiihtoretki oli aivan mainio ja mahtava tapa tutustua Levin luontoon! Hiihtelimme rauhallisesti 18km lenkin nauttien mahtavista maisemista ja Emmin kirosanojen kirjosta ylämäissä :) Laduilla vastaan tuli vielä PT Peippokin, joten viimeistään nyt kun törmäsin Peippoon 4:nnen kerran viikon sisällä tajusin, että Levi on myös hyvällä tavalla pieni paikka, jossa varmasti kaikki vakiotyypit tuntevat hyvin toisensa! :)

Nyt haluan kirjoittaa hieman kevyemmästä aiheesta eli asioista, joita jaksan tässä maailmassa ihmetellä tai joista ärsyynnyn. Jokaisella meillä on asioita, joita jaksamme ihmetellä tai jotka saavat verenpaineen nousemaan. Toiset kiehahtavat hyvinkin helposti ja toisilla on taas ihan luonnostaankin pidempi pinna. Listaan nyt muutamia arkisia asioita, mitkä minua joko ihmetyttävät tai joista menetän hermoni!

Haluan aloittaa mun suosikista eli ihmisten luetun ymmärtämisestä ja halusta kertoa omista asioistaan. No sitähän me toki rakastetaan. Siksi minäkin kirjoitan blogia, mutta kaikelle on aikansa ja paikkansa, niin kuin sanotaan. Tässä esimerkki siitä ->
- Kaverini kirjoitti facebookiin, että "Onko kukaan käynyt Miamissa toukokuussa? Minkälainen sää siellä on ja onko helppoa saada hommat rullaamaan lasten kanssa?"

Vastaus: "Moikka! Me oltiin viime joulukuussa Kroatiassa ja siellä oli n. + 27 koko viikon, paitsi lähtöpäivänä alkoi satamaan ja Santeri tuli kipeäksi!"

Mä luin sen kysymyksen ja vastauksen varmaan 25 kertaa ja aina sama juttu. Kaverini kysyi Miamista lomakohteena toukokuussa ja joku vastasi, että Santeri oli tullut kipeäksi viimeisenä lomapäivänä KROATIASSA! Mitä hemmettiä täällä tapahtuu?

Ylisosiaaliset ihmiset, jotka eivät tajua lukea mitään merkkejä siitä, milloin tuntemattomia kannattaa lähestyä.
Tähän aiheeseen löytyisi vaikka kuinka paljon esimerkkejä ja kaikista sairaimpia tilanteita tuli silloin, kun koiramme olivat pentuja. Silloin olisi ollut ihan sama, vaikka olisin kulkenut alasti, 4 promillen kännissä, niin ihmiset olisivat tulleet silti katsomaan sitä pientä karvaista söpöläistä, puhun nyt koirasta :)!

Kerran Monnan ja koirien kanssa kävelyllämme ollessamme tuli tilanne, missä hieman kauempana takanamme näkyi labradorinnoutaja omistajansa kanssa. Monna sanoi, että voidaanko mennä tästä jonnekin sivuun ja päästää tuo parivaljakko ohi, kun sitä pelottaa hieman (Tuntematon koira puri Monnan sormen poikki pari vuotta sitten). Sanoin, että tottakai. Me lähdettiin heittämään sellaista kaikkien aikojen sairainta ketunlenkkiä ja kävelimmme n. 150m kävelytiestä sivuun suoraan keskelle korkeaa heinikkoa kertaakaan taaksemme katsomatta. Pysähdyimme sinne ja onneksemme huomasimme, että tämä mr.tilannetaju koiransa kanssa läähättää sieltä suoraan meitä kohti. Ne tuli kylmän viileästi siihen viereemme ja se veijari päästi vielä koiransa vapaaksi, kun labbikset tykkäävät kuulemma leikkiä keskenään. Siis anteeksi me kävelimme 150m sivuun tiestä, sä päätit seurata urhoollisesti perässä ja keneltäkään mitään kysymättä päästit koirasi irti, koska ne on labbiksia. Ei saatana!

Viljo on ihan kiltti
Koirapuistossa törmää kanssa mielenkiintoisiin juttuihin. Oma suosikki tilanteeni on se, kun olen koiriemme kanssa koirapuistossa ja näen, että sinne tulee omistaja oman koiransa kanssa. Kävelen portille vastaan ja sanon erittäin ystävällisesti, että anteeksi, olen pahoillani, mutta otan koirani ensiksi kiinni ja lähdemme tästä alta pois, koska tämä labradori voi olla vähän arvaamaton enkä uskalla pitää näitä sen takia toisten koirien kanssa puistossa samaan aikaan. Tuntematon koiranomistaja alkaa avaamaan porttia ja sanoo, että ei se mitään, tää Viljo on ihan kiltti!

Sitten mä mietin hetken, että kysyinkö mä sulta onko Viljo kiltti? En vaan mä sanoin, että tämä Gere ei ole kiltti ja vie se Viljo nyt vittuun siitä ennen kuin tää syö sen! :)

Ihmisten päättämättömyys
Tähän tulee välillä sorruttua itsekin, vaikka kuinka yrittää ajatella, että niin ei saisi tapahtua. Tämä on mielestäni vain pahentunut ja pahentunut sekä facebookin ehkä vaihtoehdon, että iän myötä :). Nykyään jos järjestät vaikka juhlat 3kk:n päästä on täysin absurdia edes ajatella, että saisit mitään muita vastauksia kuin, että katellaan sitten lähempänä (osallistun ehkä). Paras esimerkki tästä oli, kun pari vuotta sitten kaverini ei vielä juhannusta edeltävänä iltana osannut sanoa lähteekö hän mukaan vai ei... :) Tässä ei ole mitään henkilökohtaista, mutta jokainen joka on joskus järjestänyt reissuja tai tapahtumia ja kokenut sen, että ihmiset "kilpailuttaa" (eli sanovat, että täytyy katsoa tuleeko mitään muuta) tai eivät osaa muuten vain päättää tietävät mistä puhun! Se on helvetin ärsyttävää sille järjestäjälle ja varsinkin silloin, kun olet varannut vaikka mökin tms, jossa on nyt sitten tietysti jo se kaiken pahan alku ja juuri eli rahakin mukana. Minä olen elämässäni järjestänyt jo niin paljon asioita, että nykyään en järjestä enää mitään. Olen tyytyväinen, että saan järjestää asioita ja tapahtumia työkseni. Se riittää minulle tällä hetkellä ja sieltä saan myös mahtavan responsin järjestämilleni jutuille. Miksi tekisin siis samaa ilmaiseksi ja vielä jahkailun ja vittuilun kera?? Nyt olenkin erittäin tyytyäinen, kun kaverini Antti järjestää hienoja juttuja ja pyytää meitä mukaan. Näin mäkin pääsen välillä pois täälä 4 seinän sisältä :)!

LIIKA LIIKE-HIFISTELY KUNTOSALILLA
Tämä on kaksiteräinen miekka. Välillä on kiva keksiä uusia liikkeitä / liikesarjoja ja treenimuotoja säilyttääkseen motivaationsa ja saadakseen uusia ärsykkeitä niin kropalle, kuin mielellekin. Välillä tuntuu kuitenkin, että homma menee toisilla överiksi. Mulla menee kylmät väreet, kun ensiksi istutaan jalkaprässissä poikittain, sitten tehdään smithiä maaten selällään, tämän jälkeen juostaan juoksumatolla väärinpäin kuminauhat perseessä ja treeni kruunataan vielä hauiskäännöllä reidenojentajalaitteessa. Älkää nyt ymmärtäkö tätä väärin, kaikille näille on varmasti paikkansa, mutta jos treenit sisältävät vain erikoisimpia mahdollisia erikoistekniikoita, niin voi olla, että siinä vaiheessa se "Back in basics" voisi olla paikallaan

- Ainekset / Pide x 4kpl                                                                   
Piden pohja:                                                                                                       

• Raastettu porkkana 3kpl / 200g
• Vesi n.2dl
• Tattarijauho 2dl
• Kurpitsansiemenjauho 1dl
• Maissijauho 1dl
• Oliiviöljy 1 rkl
• Gluteeniton korppujauho ½-1dl (piden pohjan muotoilun yhteydessä, että saat helpommin käsiteltyä taikinaa)
• Turkkilainen jogurtti 5rkl

Tomaattikastike pohjan päälle:

• Tomaatti 4kpl
• Tomaattisose 75g (pieni purkki)
  
• Ripaus suolaa ja mustapippuria
  

Täytteet:

• Vähärasvainen naudanjauheliha 400g
• Feta juusto 100g
• Paprika 1kpl
• Sipuli 2kpl
• Oliivit n. 15kpl
• Kananmuna 4kpl (1 kananmuna rikotaan jokaisen pizzan päälle)
• Mustapippuria & suolaa maun mukaan

Valmistus:

• Laita uuni lämpenemään 250 asteeseen
• Kuori ja raasta porkkanat suureen kulhoon/sekoitusastiaan ja lisää joukkoon myös kurpitsansiemen, tattari ja maissijauhot sekä 1rkl oliiviöljyä, ripaus suolaa ja n.2dl vettä
• Sekoita taikinaa huolellisesti käsin ja tunnustele irtoaako taikina hyvin kulhon reunoista. Jos ei niin lisää hieman jauhoja, kunnes taikinan koostumus on sellainen, että se irtoaa kulhon reunoista
• Laita uunipellin päälle leivinpaperi ja lähde muotoilemaan taikinasta 2 soikean mallista pizzaa leivinpaperin päälle. Tässä kannattaa käyttää korppujauhoa, että taikina levittyy helpommin. Voit kokeilla myös kikkaa, että otat toisen leivinpaperin taikinan päälle, jonka läpi painelet / muotoilet taikinasta soikean mallisen n. uunipellin korkuisen pizzapohjan. Näin taikina ei hajoile ja muotoileminen on helpompaa. Taikinasta tulee yhteensä 4kpl pizzaa, joten mieti käytätkö kahta peltiä ja paistat kaikki pohjat samaan aikaan vai teetkö 2 ja 2 erikseen
• Laita muotoilemasi pizzapohjat uuniin 250 asteeseen n. 10 min ajaksi
• Laita tomaatit (4kpl) ja 1 pieni purkillinen (75g) tomaattisosetta sekä ripaus suolaa ja mustapippuria tehosekoittimeen ja surauta tomaattikastike valmiiksi
• Ota kulho, johon laitat 5rkl turkkilaista jogurttia ja 5-6rkl vettä ja sekoita ne hyvin keskenään
• Paista jauheliha ja sipuli pannulla valmiiksi (Jos sinulla on muita täytteitä, niin pilko, leikkaa, kuutioi ja valmistele ne valmiiksi
• Riko 4 kananmunaa erilliseen kippoon ja sekoita niiden rakenne huolellisesti rikki haarukalla
• Tämän jälkeen ota pohjat pois uunista ja levitä turkkilaisesta jogurtista ja vedestä miksaamasi seos pohjan päälle. Levitä tämän päälle vielä valmistamaasi tomaattikastiketta
• Levitä valitsemasi täytteet pohjien päälle
• Kun kaikki haluamasi täytteet ovat pizzojen päällä, niin kaada / annostele ruokalusikalla / levitä sudilla kananmunaa pizzojen täytteiden päälle. Jos haluat tehdä tämän räväkämmin ja aidolla tyylillä, niin riko kananmuna suoraan pizzan päälle. Se on se perinteinen tapa.
• Täytettyäsi pizzat, laita ne takaisin uuniin 250 asteeseen n. 5min ajaksi, kunnes kananmunan on hieman kypsynyt ja hyytynyt pizzan pinnalle
• Ota pizzat uunista, anna jäähtyä pari minuuttia ja herkuttele. Voit halutessasi koristella niitä tuoreilla yrteillä tai vaikka baby-pinaatilla!

Ravintosisältö: 1 pide / 1 annos (Koko reseptistä tulee 4 annosta)                
Kcal: 610                                                                 
Hiilihydraatti: 47g                                               
Rasva: 28g                                                                                         
Proteiini: 41g                                                                                     
Kuitu: 8g                     

MUUTOS100 - verkkovalmennus starttaa jälleen14.03.2016
Hinta: 129€ / 189€ (sis 20 yhteisharjoitusta treeniryhmän kanssa)
Valmennuksen sisältö:

• Henkilökohtainen ruokavalio
• 70 reseptiä ravintoarvoineen
  
• Kuntosaliohjelmia
• Videoita kuntosaliohjelmiin
• Treenivideoita kotitreeneihin
• Harjoitusohjelma sisältäen kaikki viikoittaiset harjoitukset 100 päivän ajan
• Viikkotehtäviä ja haasteita, jotka pitävät motivaation korkealla koko valmennuksen ajan.
• Movendos- valmennustyökalun käyttöoikeus 100-päiväksi.
• Personal Trainerin tuki ja neuvot 100-päivän ajaksi.
• Valmennusryhmän tuki ja kannustus

Valittavanasi on myös Muutos100 + treeniryhmä, jossa edellä mainituujen lisksi pääset osallistumaan vielä
20 yhteisharjoitukseen Töölön Kisahallille vaikka 2 kertaa viikossa, hintaan 189€

Valmentajina: Monna Pusiainen & Tuukka Pursiainen                      

Olen toiminut täysipäiväisenä yrittäjänä vasta 1,5 vuotta. Se on kuitenkin ollut jo nyt erittäin opettavainen ja ehdottomasti jokaisen sekunnin arvoinen matka. Olen oppinut kantamaan vielä enemmän vastuuta, ottamaan härkää sarvista ja seuraamaan visioitani. Minulla on ollut onni auttaa tuttuja ja tutun-tuttuja yrittäjyyden tielle. Moni on ottanut minuun yhteyttä ja pyytänyt kahville juttelemaan yrittäjyydestä ja omista unelmistaan ja ajatuksestaan lähteä tälle tielle. Se on ollut suuri kunnia ja olen aina enemmän kuin iloinen, kun joku haluaa vinkkejä tai neuvoja, miten kannattaa lähteä liikkeelle ja mitä kaikkea tulisi huomioida. Yrittäjyys on toki todella laaja käsitys ja siksi minä rajaan kirjoitukseni nyt tähän liikunta-alaan ja personal trainerin hommiin. Näistä kun nyt sattuu olemaan lähiaikoina eniten kokemusta. Olen yhä enemmän viime aikoina pysähtynyt miettimään kenestä on yrittäjäksi ja mitä se minun mielestäni vaatii? Nyt on aika kirjoittaa ajatukseni ulos. Toivottavasti tämä teksti tavoittaa jonkun, joka suunnittelee tai miettii hiljaa mielessään sitä pelottavaa kysymystä: Onko minusta siihen?

Intohimo & Elämäntapa
Ihan aluksi haluaisin sanoa ehkä sen kaikista tärkeimmän lauseen, johon kaikki nivoutuu. Yrittäminen liikunta-alalla ei ole vain työ, se on elämäntapa. Tähän ryhtyessään ei voi ajatella, että joka päivä sulkee koneen klo:16.00 tai pitää aina viikonloput vapaana. Se on harhaluulo varsinkin silloin, kun tehdään tätä täysin itselleen ja rakennetaan koko kuvio alusta asti itse. Kokonaan toinen asia voi olla oman toiminimen kautta työskentely jonkin valmiin busineksen parissa, mutta unohdetaan se nyt ja keskitytään tähän toiseen puoleen. Äskeinen voi kuulostaa pahalta, mutta se ei välttämättä ole sitä. Silloin kun rakastaa ja elää joka solullaan sitä unelmaansa on myös valmis tekemään paljon töitä sen toteutumisen eteen. Kyse ei ole myöskään pelkästään raa`asta työstä vaan ennen kaikkea intohimosta toteuttaa itseään. Minä kaivan välillä suunnitteluvihkoni esille lauantai-iltana 21.00 aikaan ja piirtelen sinne ensi syksyn uusien tuotteidemme ääriviivoja, valmennuksien rakenteita, unelmia, toiveita ja suunnitelmia, kaiken tämän teen puhtaasta, aidosta, alkuperäisestä intohimosta. En siksi, että minun pitäisi niin tehdä! Siinä on suuri ero! Pitää muistaa myös se, että jos tekee töitä vaikka lauantaina, niin sitten voi suunnitella menonsa siten, että sinulla onkin maanantaina vapata klo: 16.00 saakka. :) Aluksi tarvitaan kuitenkin siis intohimoa ja se sisäinen liekki! Hyvä ajatus on sellainen, että tekisitkö tätä samaa ilman palkkaa? Jos vastaat, että luultavasti kyllä, niin ollaan aika lähellä sitä inspiraation syvintä olemusta!

Syntynyt järjestämään ja ideoimaan
Mietin yksi päivä, mikä yhdistää minua ja tuntemiani yrittäjiä, jotka ovat rakentaneet yritystään ja sen toimintaa itse. Arvatkaa mikä se oli? Se oli tuo otsikko eli me kaikki olemme niitä ihmisiä, jotka kaveriporukassamme olemme tottuneet pienestä asti järjestämään pelejä, juhlia, reissuja, illanviettoja jne. Se halu ja intohimo saada jotain aikaan ja olla asioissa mukana on ollut meissä varmasti jo syntymästämme saakka. Tähän liittyen muistan hauskan lauseen, jonka kaverini äiti sanoi minun äidilleni meidän perheemme muutettua lapsuudenmaisemistamme muutaman kilometrin päähän minun ollessa 14-vuotias. Hän sanoi, että sen jälkeen kun muutitte niin täällä ei tapahdu enää mitään. Pojat istuu vaan kotona eivätkä touhua enää mitään, kun ennen oli aina jotkut pelit jossain kulmassa pystyssä. Tästä on kyse. Jokaisessa kaveriporukassa/joukkueessa/koululuokassa on aina muutama tyyppi, jotka järjestävät suurimman osan porukan aktiviteeteista. Se on asia, mitä yrittäjältä vaaditaan. Yrittäjänä toki osa asioista tapahtuu sitten jossain vaiheessa itsestään, mutta kaikkien niiden eteen on tehty aloitteita ja ideoita! Ilman niitä mitään ei tapahdu. Legendaarinen lause: "Kukaan ei tule hakemaan sinua kotoa" pätee tähän todella hyvin! Valmistaudu siis olemaan aloitteellinen ja jos sinä olet se, joka kaveriporukassanne on saanut asioita aikaan, niin saat niitä aikaan varmasti myös yrittäjänä!

Halu olla esillä
 Yrittäjänä pitää koko ajan työntää itseään esiin, oli kyse sitten Instagram kuvista, facebook profiilista, kotisivuista, lehtijutuista, sponsoreiden/ yhteistyökumppaneiden hankkimisesta jne, niin sinun pitää tykätä olla esillä ja huomion keskipisteenä. Ilman tätä ominaisuutta on suuri vaara, että jäät sivuraiteelle, mitä kautta asiakkaiden hankinta ja markkinointi on huomattavasti vaikeampaa. En tarkoita, että pitäisi olla "julkisuuden henkilö" tai mennä tositelkkariin, ei todellakaan, mutta jos tuntee todella vieraaksi ajatuksen buffata itseään ja työntää itseään esiin voi se olla pienoinen haaste tällä alalla. Sanonkin usein aloitteleville personal trainereille, että tämä maa on täynnä aivan käsittämättömän viisaita ja taitavia trainereita/valmentajia, mutta jos ei saa suutaan auki, niin niistä taidoista ei pääse kukaan hyötymään! Menestyneimmät ja halutuimmat trainerit ja valmentajat eivät välttämättä ole aina niitä absoluuttisesti parhaimpia tai kirjaviisaimpia, mutta kun tässä työssä on paljon muustakin kyse. Tämä on palveluammatti, missä sosiaaliset taidot ovat ihan yhtä tärkeitä, kuin se tieto, niin niitäkin on syytä kehittää. Ei siis kannata satsata pelkkään teoriaan (sitä nyt unohtamattakaan) vaan tärkeää on myös ulospäin suuntautunut, iloinen, positiivinen elämänote ja halu laittaa itseään peliin ja esille. Asiakas ei kuitenkaan tee ostopäätöstään vain sinun todistustesi perusteella vaan myös luonteesi ja ulospäin näkyvän "kuvasi" perusteella.

Itsensä brändääminen
En tiedä, kuinka moni tätä tekee tarkoituksella, kuka vahingossa ja kuka luonnostaan, mutta jokainen menestyvä tai ainakin toimeentuleva yrittäjä miettii jollain tasolla "omaa brändiään". Personal Trainereita mietittäessä tämä monesti liittyy vahvasti johonkin henkilöön, vaikka yritys olisikin jossain vaiheessa suurempi. Mitä sinulle esim. tulee mieleen Fitfarmista? Mieti, mistä sinut tunnetaan, mitkä ovat sinun vahvuusalueitasi, mitä haluat tuoda itsestäsi esiin asiakkaille tai yhteistyökumppaneille? Tätäkin puolta kannattaa miettiä jo heti alussa. Sitä olisi hyvä ajatella jo sitä liiketoimintasuunnitelmaa laatiessaan, että mihin minä keskityn ja miten minä haluan itseni tuoda esiin. Mitkä ovat niitä vahvuuksiani ja miten voisin tuoda niitä parhaiten esille? Miten rakentaisin toimintani niiden ympärille tai niiden varaan? Tätä on helppo ajatella myös ottamalla esimerkkiä muista alalla olevista? Katso tunnettuja alalla toimivia persoonia/yrityksiä ja mieti miten he toimivat? Minkälainen mielikuva sinulla on heistä ja miten se näkyy heidän markkinoinnissaan tai kuinka paljon ne asiat toistuvat kaikkialla, mitä he julkaisevat. Parhaimmillaan löydät jonkun punaisen langan ja yhteisen nimittäjän kaikesta, mitä yritys ulos puskee. Siitä on kyse!

Usko, rohkeus ja luottamus itseensä
Rohkeutta tarvitaan melkein joka päivä samoin kuin luottamusta itseensä ja omaan osaamiseensa. Minä ajattelin pari vuotta sitten, että minun pitää kouluttautua ja hankkia ainakin 5 erilasita tutkintoa ennen kuin olen yhtä hyvä, kuin muut personal trainerit. Aloinkin toki kouluttamaan itseäni ja jatkan sitä yhä, mutta tärkeintä oli kuitenkin oppia löytämään ne omat parhaat puolet ja keskittyä tekemään työtään niiden kautta. En missään nimessä enää kouluttaudu kouluttautumisen takia, vaan mietin erittäin tarkkaan, milloin on minkäkin lisäkoulutuksen paikka ja aika. Rohkeutta vaaditaan varsinkin alussa paljon, että uskoo siihen omaan ammattitaitoon ja siihen, että sinulla on oikeus ja valmiudet harjoittaa ammattiasi. Monesti meillä suomalaisilla on sellainen turhan voimakas sisäänrakennettu nöyryys ja oman itsensä väheksyminen. Sitä ei kannata lietsoa vaan uskoa omiin kykyihin, omaan tekemiseen ja visioihin rohkeasti ja ennakkkoluulottomasti! Moni asia tulee menemään perseelleen, mutta ei niitä etukäteen pidä miettiä tai tuskailla. Olemme mekin vetäneet ryhmätreenejä kahdelle ihmiselle ja liimailleet mainoksia Pirkkolan uimahallin seinille ilman, että kukaan otti ikinä yhteyttä niiden johdosta. Meillä oli mahtavat ryhmätreenit äideille, jotka olivat lapsen kanssa kotona. Kukaan ei koskaan kysynyt niiden perään :). Pitää rohkeasti tarttua härkää sarvista ja tehdä, että näkee mikä toimii ja mikä ei. Hyvä sanonta: "The master has failed more times than the beginner has even tried" kuvaa hyvin sitä ajatusta, mitä haen takaa.

Tässäpä nyt oli minun ajatuksiani yrittäjyydestä ja personal trainerina toimimisesta! Tämä on mielenkiintoista ja jokainen päivä on oikeasti erilainen. Olen vieläkin jokaikinen päivä tyytyväinen tekemääni ratkaisuun lähteä tälle tielle. Muista, että jos olet unelmoinut jostain asiasta, kuten vaikkapa omasta yrityksestä, niin lähde pikkuhiljaa toteuttamaan unelmaasi pala palalta. Ei sitä yritystä tarvitse viikossa saada pystyyn vaan voit tehdä asioita sen eteen vaikka 2-3 vuotta, kunnes aika ja paikka on oikea siirtyä uusien haasteiden pariin. Yksi asia, mikä on varma on se, että jos lähdet rohkeasti askel askeleelta kohti unelmiasi, niin et voi kyllä mitään menettää. Olen varma, että jokainen askel vie sinua kohti onnellisempaa tulevaisuutta! :)
- Tuukka

Onko sinulla tavoitteena parempi arjessa jaksaminen, elämäsi kunto, painonpudotus vai puolimaraton ensi kesänä?

Lähde mukaan
MUUTOS100 - verkkovalmennukseemme!, joka starttaa jälleen14.03.2016
Hinta: 129€
Valmennuksen sisältö:

• Henkilökohtainen ruokavalio
• 70 reseptiä ravintoarvoineen
• Kuntosaliohjelmia
• Videoita kuntosaliohjelmiin
• Treenivideoita kotitreeneihin
• Harjoitusohjelma sisältäen kaikki viikoittaiset harjoitukset 100 päivän ajan
• Viikkotehtäviä ja haasteita, jotka pitävät motivaation korkealla koko valmennuksen ajan.
• Movendos- valmennustyökalun käyttöoikeus 100-päiväksi.
• Personal Trainerin tuki ja neuvot 100-päivän ajaksi.
• Valmennusryhmän tuki ja kannustus

Valittavanasi on myös Muutos100 + treeniryhmä, jossa edellä mainituujen lisäksi pääset osallistumaan vielä
20 yhteisharjoitukseen Töölön Kisahallille vaikka 2 kertaa viikossa, hintaan 189€

Valmentajina: Monna Pusiainen & Tuukka Pursiainen

Miten minä valitsen juoksukenkäni? Mitkä seikat valintaani vaikuttavat ja pitääkö minun ottaa huomioon miten, missä ja kuinka kovaa juoksen? Lähdetäänpä tutustumaan juoksukenkien viidakkoon. Kerron teille myös pari hupaisaa tarinaa omilta juoksukenkämyyjä ajoiltani sekä paljastan teille muutamia asioita "behind the scenes", joita on hyvä tietää, kun lähtee hieromaan kauppaa kivenkovien myyjien kanssa.

 Juoksukenkien hankinta on aina suuren ilon ja juhlan aikaa juoksijalle. Monesti sitä puntaroi, että ostaisiko saman luotettavan mallin, jolla on aiemminkin juossut vai olisiko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella? Onko turvallista pysyä sentään tutussa merkissä vai uskaltaisiko rohkeasti vaihtaa merkkiä ja antaa uusien tuulien puhaltaa. Millä se naapurin setä juoksikaan ja oliko se Adizero millä tehtiin edellinen maratonin maailmanennätys?

Lähdetäänpä käymään asiaa läpi ostajan / juoksijan näkökulmasta. Keskity seuraaviin asioihin.

Askelklinikalle ennen kenkävalintaa?
Moni varsinkin aloitteleva juoksija käy askelklinikalla ennen juoksukengän valintaa. Siellä juostaan muutamia minuutteja ja tehdään liikkeitä, joilla pyritään selvittämään mm jalkaterän käyttäytymistä juostessa tai jalkaterän asentoa ja liikeratoja. Sen avulla juoksijalle voidaan valita parhaiten hänen askellukseensa sopivat jalkineet. Askelklinikoita on moneen junaan. Jos sitä pitää mihinkään sitoutumaton fysioterapeutti tms koulutuspohjan omaava henkilö, niin hänen sanansa on varmasti luotettava. Vielä onnellisemmassa tilanteesa olet, jos ko. henkilö harrastaa itse juoksua. Silloin hän tietää, miten erilaiset kengät reagoivat erilaisiin olosuhteisiin, alustoihin, vauhteihin ja askelluksiin. Klinikalle mennessäsi huomioi heti alkuunsa yksi asia eli kenen pitämä ko. klinikka on ja mitä kenkiä he sinulle suosittelevat. Monesti juoksuklinikoita pitävät jonkun merkin edustajat tai heidän palveluksessa olevat fysioterapeutit. Tämä on hyvä tilanne ja saat varmasti järkeviä neuvoja. Muista näissä tilanteissa kuitenkin pyytää, että saat kokeilla vaihtoehtoa kahdelta eri merkiltä, koska näin voit tuntea ne mahdolliset merkkien väliset erot paremmin. Jos nyt vaikka merkki A on pitämässä paikallisessa urheilukaupassa juoksuklinikkaa, niin he tietysti suosittelevat vain oman merkin mallejaan. Siinä ei ole mitään pahaa tai väärää, mutta se on hyvä tiedostaa. Näin voitkin hyvin pyytää näiden Merkin A vaihtoehtojen lisäksi myös merkin B kenkää kokeiltavaksesi. Voihan se silti ehdottomasti olla, että tuon merkin A vaihtoehto on sinulle paras.

Välillä juoksuklinikkaa tai askelanalyysejä tekevät henkilöt ovat myös eritttäin kyseenalaisella ammattitaidolla varustettuja. Ole siis hieman varovainen ja muista, että vaikka "asiantuntija" pitäisi sinulle minkälaisia puheita ja käyttäisi kauniita korulauseita, niin hänen ammattiosaamisensa ja anatomian tuntemuksena voi olla samaa tasoa, kuin järvisimpukalla. Et siis tee mitään väärää, jos kysäiset, että mikäs mies sää oot? Et sää olis koskaan itte juossu? Tee valinta aina itse, vaikka kuuntelisitkin myyjän vinkkejä ja kertomuksia. Kengällä tulet kuitenkin juoksemaan sinä eikä kukaan muu. Muistan omilta ajoiltani, kun kuulin eräänkin myyjän kertovan asiakkaalle maratonin vaikeuksista ja haasteista sekä siitä, miten niille pitäisi tankata, että saisi itsestään kaiken irti. Kyseinen kaveri ei ollut eläissään juossut varmaan 10km yhteen menoon maratonista nyt puhumattakaan. Muista, että myyjien tehtävä on myydä, joten pieni varauksellisuus on hyvä olla ellet satu tietämään kaverin taustoja.

Kuinka kauan olet juoksua harrastanut?
Oletko satunnainen hölkkääjä, säännöllisesti harrastava vai aktiivinen juoksijasoturi? Viikoittaisten juoksuharjoituksiesi määrä sekä kokemuksesi juoksijana määrittää jo paljon sitä kengän valintaa. Monesti kokeneempi juoksija voi valita hieman neutraalimman tai kevyemmänkin kengän, kun aloittelijan kannattaa satsata ainakin vaimennukseen ja mahdollisesti tarkistuttaa askeleensa askelklinikalla. Monet käyttävät aluksi hieman pronaatiotuettujakin jalkineita varsinkin silloin, jos ei jalkapöydän/pohjan ja nilkan lihaksisto ei ole päässyt hirveästi aktivoitumaan muissakaan harrastuksissa ja sitä kautta juostessa jalat väsyvät nopeammin ja mahdolliset "askelvirheet" korostuvat herkästi. Juoksuhistoriaansa kannattaa siis avata myyjälle. Hän tietää tämän jälkeen varmasti paremmin minkälainen kenkä voisi sinulle parhaiten sopia.

Minkälaiseen tarkoitukseen etsit juoksukenkää?
Myyjälle kannattaa aina kertoa myös, kuinka paljon viikoittain juoksee. Muita huomionarvoisia seikkoja on, että etsitkö harjoituskenkää, kisakenkää vai juoksetko aina samalla kengällä. Monella kokeneemmalla harrastajalla saattaa olla useampi pari juoksukenkiä eri tarkoituksiin, kun aloitteleva juoksija pärjää vielä hyvin yhdelläkin tossuparilla. Kenkäbisneksen suuri unelma ja motto on "erilaisille lenkeille erilaiset kengät". Unelmana on, että jokaisella harrastajalla löytyisi eteisestään vähintään : täysvaimennettu kenkä pidemmille lenkeille, kevyempi kenkä nopeampiin vauhteihin, maastojuoksukenkä maastoon ja poluille, nastakenkä talveen, kalvokenkä syksyyn ja paljasjalkakenkä kehittämään jalkapohjan ja jalkaterän lihaksia. Jos nyt todellisuudessa juokset sen 2 kertaa viikossa, niin aika nopeasti tuosta voi jättää muutaman parin pois ilman, että se vielä mitenkään häiritsee sinun kehittymistäsi juoksijana.

Kisakengistä puhutaan paljon ja niihin moni onkin valmis ja halukas satsaamaan hyvinkin nopeasti! Niiden varsinaiset hyödyt tulevat ilmi sitten kovemmissa juoksuvauhdeissa. Kenkien rakenne on monesti hieman erilainen mm. kantakorkeuden ja vaimennuksen määrän suhteen. Kisakengät ovat myös kevyempiä verrattuna harjoituskenkiin. Milloin kisakengästä saa sitten jotain hyötyä? Jos unohdetaan "lume vaikutus" niin sanoisin karkeasti, että ½ maraton ajan ollessa n. 1.40 tai alle, niin niitä kannattaa harkita. Sitä ennen niistä ei ole juurikaan hyötyä. Tässä on nyt monta muuttujaa ja jos siellä joku nyt vetäisi hartsportia väärään kurkkuun, niin pahoitteluni siitä. Jos tavoitteenasi on juosta ensimmäinen maraton maaliin tai 10km 60min aikaan, niin et tee kisakengällä yhtään mitään. Pahimmassa tapauksessa voit vain rikkoa paikkasi sillä. Käytin itse joskus vertauskuvaa, että nopeuttaako F1 auto sinun kauppareissuasi tai työmatkaasi? Tuskin. Sama se on kengissäkin. Ensiksi pitää olla se fyysinen kyky juosta kovaa ennen kuin kannattaa alkaa ostamaan varusteita sitä varten.

Juoksukengät ovat kuin parisuhteita
Täydellisesti itselleen sopivaa juoksukenkää joutuu usein etsimään pitkäänkin. Kannattaa jo aluksi unohtaa ajatus siitä, että sen voisi löytää ensimmäisellä yrittämisellä. Toki sekin on mahdollista, mutta kuitenkin hyvin epätodennnäköistä. Juoksukenkiin voi suhtautua vähän kuin parisuhteisiin. Jokainen niistä on erilainen ja kaikista niistä oppii paljon. Ei kannata pelätä tai epäröidä liikaa vaan heittäytyä rohkeasti uusien tuulien vietäväksi. Parin kuukauden päästä tiedätkin jo huomattavasti enemmän teidän suhteestanne ja osaat varmasti jo sanoa, että onko tämä vain yhden kesän rakkaustarina vai mahdollisesti jotain kestävämpää.

Minä olen oppinut niin kengistä, kuin parisuhteistakin paljon. En ole koskaan epäröinyt heittäytyä uusiin juttuihin mukaan vaan lähtenyt avoimin mielin oppimaan ja saamaan uusia kokemuksia. Kavereilleni olen sanonut niin kengistä, kuin tytöistäkin, että nyt se löytyi. Tää on tässä, mutta ei se ole aina niinkään mennyt. Joskus pitää olla rohkea, ennakkoluuloton ja avoin, koska silloin on aina suuri mahdollisuus oppia ja kokea jotain uutta, kaunista ja ainutkertaista, mitä et välttämättä uskonut olevan olemassakaan. Kyllä sen sitten tietää ja tuntee joka solullaan, kun se oikea tulee vastaan. Nyt en enää tiedä puhuinko kengistä vai tytöistä, mutta väliäkö sillä. Samat säännöt pätevät molempiin!

Käy kokeilemassa jalkineita useammissa liikkeissä
Kenkiä kannattaa käydä aina sovittamasa useammassa liikkeessä. Kaikilla liikkeillä ei ole samoja merkkejä ja malleja ja näin pääset varmasti kokeilemaan useampia vaihtoehtoja. Kannattaa kokeilla ainakin kahta tai kolmea eri mallia ja JUOSTA niillä vähän. Jos vain vedät kengän jalkaasi ja katsot sitä peilistä, niin et pysty tietämään, miten se soveltuu sinun askeleellesi ja juoksutyylillesi. Kannattaa siis juosta edes vähän siellä myymälässä! Erikoisvinkki naisille! Osta kenkä sen kengän todellisen koon, älä numeron mukaan. Vaikka sinulle olisi läpi elämäsi ollut kokona siro 38, niin on täysin mahdollista, että juoksukengässäsi lukee 40!!!! Juoksukenkiin pitää aina jättää enemmän tilaa ja niiden kokoluokitus on, no vähintäänkin kirjavaa, niin osta se kenkä todellisen koon, älä unelmiesi mukaan :)!

Minä tein myyjänä monesti niin, että kun asiakas sanoi kokonsa olevan 38, niin annoin hänelle koon 39 kengän sovitettavaksi. Hän saattoi vielä sanoa heti kengän jalkaansa saatuaan, että tämä on ihan liian pieni, jolloin olimmekin siellä 39½ - 40 koossa. Sitten sitä soviteltiin, sen kanssa juostiin, todettiin hyväksi ja lopuksi kysyttiin, minkä kokoinen tämä nyt olikaan. Tähän vastasin, että se olikin nyt kokoa 40, jolloin alkoi epäuskoinen katselu vuoroin minuun, vuoroin kenkään ja päälle hirveä voivottelu, kun ei mulla oo ikinä ollut ton kokosta kaviota! Sillä naapurin amatsonilla voi ollakin, mutta ei minulla, korkeastikoulutetulla, sirolla naisella! Tätä sitten yhdessä päiviteltiin, minä kehuin, kerroin, selitin ja ymmärsin. Joskus kävi niin, että kenkä jäi ostamatta, kun koko ei miellyttänyt, vaikka se oli siis sekä hänen, että minun mielestäni oikean kokoinen. Tämä on yksi asia, jota mies ei pysty ymmärtämään! Haluaisin, mutta en vaan pysty...

Myyjien metkut
Mitä sinun olisi hyvä tietää myyjien metkuista. Monessa suomalaisessa urheiluliikkeessä on todella ammattitaitoisia myyjiä. Sanoisinkin, että tämä on hyvä maa ostaa juoksukenkiä. Mitä sinun olisi kuitenkin syytä tietää? No ainakin se, että myyjän sinulle tarjoama vaihtoehto ei vältämättä ole paras vaihtoehto kaikista vaan paras saataville oleva vaihtoehto. Siinä voi olla iso ero. Tämä tarkoittaa sitä, että jostain sinulle sopivasta mallista saattaa olla juuri sinun kokosi loppu tai parhaiten sinulle sopivaa malllia tai merkkiä ei koko liikkeestä edes löydy. Näin ollen myyjä antaa sinulle sen parhaiten saataville olevan mallin eikä parasta mahdollista. Tätä näkee paljon. Tämänkin ketunkolon onnistut välttämään sillä, että käy sovittamassa kenkiä vaikka parissa eri liikkeessä. Näin saat jo kattavamman kuvan valikoimista. Myös ihmistuntemus ja sen ilmapiirin aistiminen auttaa paljon. Kyllä sen huomaa ja kuulee jutuista, että onko myyjä myymässä vai etsimässä sinulle parasta vaihtoehtoa! Tämä on yksi seikka, mitä minä en koskaan myyjänä oppinut. En voi käsittää sitä myymisen pakkoa. Se on minun mielestäni lyhytnäköistä toimintaa enkä sulata sellaista alkuunkaan.

Myymälöiden tai ketjujen omat merkit ovat toinen haaste. En tiedä kuinka yleistä tämä on, mutta näin maalaisjärjellä ajateltuna myymälän maahantuomissa merkeissä on varmasti parempi kate ja silloin  kuvittelisin niitä suositeltavan herkemmin. Tämäkin seikka kannattaa tiedostaa, jos sinusta alkaa tuntumaan, että myyjä melkein kieltää sinulta toisten merkkien sovittamisen, niin kannattaa ehkä käydä varmuudeksi vielä toisessakin myymälässä.

Tästä kirjoituksesta tuli nyt niin pitkä, että jatketaan varsinaistten kengän ominaisuuksien kanssa myöhemmin. Tässä kuitenkin hyvä tietopaketti niistä taustoista, joita on hyvä tietää kenkäkaupoille lähtiessään!

Mukavia ostoksia ja vielä mukavampia lenkkejä! Nautitaan juoksusta ja uusien kenkien etsimisestä!

Jos sinulla on tavoitteena parempi arjessa jaksaminen, elämäsi kunto, painonpudotus tai vaikka puolimaraton ensi kesänä, niin nyt kannattaa lähteä mukaan
MUUTOS100 - verkkovalmennukseemme!, joka starttaa jälleen14.03.2016
Hinta: 129€
Valmennuksen sisältö:

• Henkilökohtainen ruokavalio
• 70 reseptiä ravintoarvoineen
• Kuntosaliohjelmia
• Videoita kuntosaliohjelmiin
• Treenivideoita kotitreeneihin
• Harjoitusohjelma sisältäen kaikki viikoittaiset harjoitukset 100 päivän ajan
• Viikkotehtäviä ja haasteita, jotka pitävät motivaation korkealla koko valmennuksen ajan.
• Movendos- valmennustyökalun käyttöoikeus 100-päiväksi.
• Personal Trainerin tuki ja neuvot 100-päivän ajaksi.
• Valmennusryhmän tuki ja kannustus

Valittavanasi on myös Muutos100 + treeniryhmä, jossa edellä mainituujen lisksi pääset osallistumaan vielä
20 yhteisharjoitukseen Töölön Kisahallille vaikka 2 kertaa viikossa, hintaan 189€

Valmentajina: Monna Pusiainen & Tuukka Pursiainen

Lisätietoa valmennuksesta ->http://www.tuukkapursiainen.com/store/p11/Muutos100_14.03.2016_-_Juhannuksena_el%C3%A4m%C3%A4si_kunnossa.html
tai
pttuukka@gmail.com


Tuukka